-Kapitalismin vaikutukset persoonallisuuteen Erich Frommin mukaan

Sisällys

• Johdanto
• 1. Aluksi
• 2. Weberin vaikutus Frommiin
• 3. Eri aikakausien kapitalismi
  • 3.1. 1900-luvun kapitalismi
• 4. Epäproduktiivisia sosiaaliluonteita eri aikakausina
  • 4.1. Vastaanottava luonne
  • 4.2. Riistävä luonne
  • 4.3. Kokoava luonne (hoarding orientation)
  • 4.4. Kaupallinen luonne
• 5. Produktiivinen luonne ja humanistisen etiikan mukainen ihminen
• 6. Markkinafundamentalismi?
• Lähteet

Johdanto

Erich Frommin teoriat ovat ihmiskäsityksiltään hyvin kattavia, ne käsittelevät ihmisen koko elämänkaareta, sekä käsittelevät hyvän elämän edellytyksiä monista eri näkökulmistam nojautuen kuitenkin pitkälti humanistiseen etiikkaan. Fromm muotoilee teoriaansa läpi koko tuotantonsa ja pyrkii rakentamaan siitä eheän kokonaisuuden. Hän on hahmotellut myös perheen osuutta tiettyjen luonteiden tai asenntoitumistapoijen muotoutumisessa. Frommin persoonallisuusteoria on kuin neliulotteinen rakennelma, josta voi yksiulotteisella tekstillä hahmotella kerrallaan vain pieniä paloja. Neliulotteisuudella tarkoitan sitä, että Fromm huomioi aikaperspektiivin teorioidensa hahmottelemisessa, sen lisäksi, että hän huomoi ihmisen toimimisen materiaalisessa (kolmiulotteisessa) maailmassa. Hänen teoriansa ovat dynaamisia, mikä tulee ilmi siitä, miten hän käsittelee sosiaalisen ja materiaalisen maailman vuorovaikutusta suhteessa aikaan(neliulotteisuus). Frommin teoriat asettuvat kohdalleen ja ne on helpompi hahmottaa vasta kun on tutustunut neofreudilaisuuteen, kapitalismin ja filosofian historiaan, sekä hänen omaan elämäänsä.

Fromm oli syntyjään juutalainen. Hän kääntyi kuitenkin hyvin nuorena Buddhan ja Lao Tsen tavoin ateistiseksi mystikoksi. Frommin mielestä kaikki historian suuret ”profeetat” ovat saarnanneet pitkälti samaa oppia. Hänen mielestään Buddha, Lao Tse, Jeesus, Sokrates Spinoza, Mestari Eckhart, Freud ja monet muut saarnasivat kaikki humanistisesta ihmisihanteesta, johon yksilön tulisi pyrkiä. Viimeisessä, kokoavassa teoksessaan Art Of Being Fromm kertoo miten zen-meditaatio tai tai-chi -harjoitukset ovat eräs metodi päästä lähemmäksi tätä ihmisihannetta; olemista (produktiivisuutta).

Aluksi selkiytän niitä käsitteitä, joita esseessä esiintyy. Sen jälkeen hahmottelen Weberin vaikusta Frommin ajatteluun (Weberin teorioista lisää esim. Fromm 2002), sekä selvitän hieman Weberinkin ajattelua. Weberin teoriat on hyvä tuntea, sillä Frommin persoonallisuusteoriat pohjautuvat kapitalismin vaikutukselle persoonallisuuden rakenteisiin ja Weber oli monen muun asian ohella taloushistorioitsija. Fromm on useassa teoksessaan itse uhrannut pitkälliset selitykset sille, miten talousjärjestelmät toimivat. Esimerkiksi Sane Society on melkein puhtaasti markkinatalousyhteiskunnan rakenteiden kehittymisen analyysia. Voisi olettaa, että yhteiskunta peilautuu ihmisen psyykeen. Kun ymmärretään yhteiskunnan rakenteiden toiminnan motiivit, yksilön toiminta näyttäytyy järkevänä suhteessa yksilön toimintaympäristöön.

Teoksien ajoituksista mainittakoon, että Fear of Freedom ilmestyi alunperin vuonna 1941, Ihmisen osa 1947 ja Sane Society vuonna 1955. The Art of Being, joka on eräänlainen yhteenveto siitä, mitä mieltä Fromm asioista oli, ilmestyi hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1988. Kyseistä teosta Fromm ei edes tarkoittanut julkaistavaksi.

1. Aluksi

Fromm (1964) kertoo mahtipontisesti siitä, miten ihminen elää kahden maailman rajapinnalla. Hän on yhtäältä sosiaalinen olento ja toisaalta biologinen. Ihmisen tietoisuus tästä kahtiajaosta on hänen kärsimyksensä ja onnellisuutensa lähde. Tietoisuuden avulla homo sapiens on selvillä kuolemansa väistämättömyydestä ja on kehittänyt tuhansien vuosien olemassaolonsa aikana useita erilaisia ideologioita luodakseen itselleen lohtua, kieltääkseen kuolemansa ja olemassaolonsa lopullisuuden. Eräs näistä ideologisista rakennelmista on autoritäärinen kristinusko (mts. 52-54).

Fromm oli myös Freudin oppilas ja on mahdollista, että Fromm olisi Freudin tuotantoon hyvin perehtyneenä henkilönä lukenut tätä ennen Freudin (2002) kirjoittaman miniteoksen Civilization and It’s Discontents. Freudin pääteesi kyseisessä teoksessa on osoittaa miten yhteiskunnalliset vaatimukset ovat ristiriidassa ihmisen biologian kanssa ja miten tämä tila täten aiheuttaa psyykkistä oireilua(mts. 29). Freudin negatiivinen suhtautuminen autortaariseen kristinuskoon tulee selväksi heti ensimmäisessä ja toisessa luvussa eikä Frommin suhtautuminen ole kovin poikkeava.

Tämä kaksijakoinen tapa hahmottaa ihminen tulee esille Frommin(1964) määritellessä ihmisen persoonallisuuden rakenteen. Persoonallisuus koostuu temperamentista sekä luonteesta. Temperamentin alkuperän Fromm johtaa antiikin Kreikan Hippokrateen ja summaa temperamentin olevan ihmisen sisään rakennettu (ts. biologinen) tapa reagoida ympäristöön (Mts. 63-66). Luonteen Fromm määrittelee ympäristön luomaksi ”kohtuullisen pysyväksi muodoksi, johon ihmisen energia kanavoituu assimilaation ja sosialisaation kautta”(Fromm 1964, 72). Yksilöllisen luonteen muodostumiseen vaikuttaa myös erittäin voimakkaasti nk. sosiaaliluonne.

Ihmisen ristiriitainen tila luonnon ja yhteiskunnan välissä pakottaa ihmisen etsimään ratkaisua tuskalliseen olemassaoloonsa (Fromm 1964, Freud 1930). Tästä luonnon ja yhteiskunnan kamppailusta on seurauksena ihmisen pyrkimys tasapainon ja turvallisuuden tunteeseen. Eri aikakausina ihminen joutuu sopeutumaan erilaisiin vallitseviin ideologioihin, asenteisiin ja arvoihin (Fromm 2003b, 27-36). Niistä syntyy eri aikakausina erilaisia sosiaaliluonteita, joihin vaikuttavat myös:

”tuotanto- ja jakelumenetelmät, jotka puolestaan ovat riippuvaisia saatavissa olevista raaka-aineista teollisuuden menetelmistä, ilmastosta, väkiluvusta niistä poliittisista ja maantieteellisistä tekijöistä, sekä kulttuurisista perinteistä ja vaikutuksista, joiden alaisena yhteiskunta toimii” (Fromm 2003, 77)

Sosiaaliluonteella Fromm (2002) tarkoittaa ”useimmille saman kulttuurin ihmisille yhteistä luonteenrakenteen ydintä, joka on erotettavissa yksilöllisestä luonteesta”. Sosiaaliluonteen tehtävänä on pitää yhteiskunta vakaana ja ihmiset tiedottomana siitä, että he ovat suuren koneiston mitättömiä rattaita. Teollistunut yhteiskuntarakenne ei olisi voinut kehittyä, mikäli työläiset olisivat joka aamu herätessään tietoisesti pohtineet valintansa mahdollisuutta mennä töihin. Ihminen saa tyydytystä sosiaaliluonteen mukaan toimimisesta, sillä toimiessaan yhteiskuntarakenteen sääntöjen mukaan hän kuvittelee olevansa tarpeellinen (ks. anonyymi auktoriteetti). Frommin mukaan sosiaaliluonne kuitenkin muuttuu sisäiseksi haluksi vasta lapsen varttuessa, eli se ei ole ihmisessä olemassa ilman yhteiskunnallisten instituutioiden, kuten perheen, koululaitoksen tai sosioekonomisten tekijöiden vaikutusta (mts. 76-81; Fromm 1964 92-96).

Fromm(2002, 75) lainaa Weberiltä ideaalityypin käsitteen. Ideaalityyppi tarkoittaa sitä, että jokin abstraktio ilmenee puhtaana, vailla vuorovaikutusta muiden ilmiöiden kanssa (Granov et al 1994, 275). Tällaisia ideaalityyppejä ovat esimerkiksi luonnetyypit eli asennoitumistavat, joita Fromm(1964) erottelee viisi (vastaanottava, riistävä, kokoava, kaupallinen, produktiivinen). Jokaisella ihmisellä on kaikki nämä viisi asennoitumistapaa, jotka koostuvat jokainen useasta eri piirrejatkumosta. Esimerkiksi riistävä asennoitumistapa sisältää mm. seuraavat jatkumot: aktiivinen-riistävä, aloitekykyinen-hyökkäävä, ylpeä-itserakas, valloittava-viettelevä jne. (Fromm 1964, 134). Luonteet jaetaan produktiiviseen ja epäproduktiivisiin. Epäproduktiivisia luonteita ovat vastaanottava, riistävä, kokoava ja kaupallinen. Eri ajanjaksoina teknologian, tuotantotapojen, poliittisten- ja sosioekonomisten järjestelmien dynamiikassa on ollut hallitsevana joku tietty luonne. Sitä Fromm nimittää sosiaaliluonteeksi ja se puolestaan muovaa ihmisen yksilöllistä luonnetta. Epäproduktiiviset sosiaaliluonteet ovat sellaisia, jotka ovat jollakin tapaa vahingollisia ihmisille. Produktiivinen ihminen taas on ideaalityyppi, johon humanistisen etiikan mukaan jokaisen tulisi pyrkiä ollakseen onnellinen. Mikäli ihminen on produktiivinen, hänen epäproduktiivisten luonteidensa piirrejatkumot painottuvat niiden myönteiseen päähän. Esimerkiksi riistävällä tavalla asennoitunut produktiivinen ihminen olisi aktiivinen, aloitekykyinen, ylpeä ja valloittava.(Fromm 2003b, 60 - 89)

2. Weberin vaikutus Frommiin

Koska Fromm on saanut paljon vaikutteita oman nuoruuden aikansa sosiologi-historioitsija Max Weberiltä, hahmottelen aluksi Weberin kapitalisminsyntyteoriaa (Fromm on saanut vahvasti vaikutteita myös Adlerilta ja Horneyltä, mutta aikatauluun liittyvistä syistä en ehdi niitä nyt tässä käsittelemään). Kapitalisminsyntyteorian mukaan jumala oli, Jean Calvinin sadismin mukaan, tuominnut ihmiset jo ennen heidän syntymäänsä joko pelastukseen tai kadotukseen. Jahve oli tehnyt tällaisen sadistisen päätöksen vain ja ainoastaan siksi, koska oli siihen kykenevä. Tämä teko oli osoitus jumalan kaikkivoipaisuudesta (Weber 2002 [1905], 56-58). Tämä predestinaatio-oppina tunnettu ilmiö johtaa siihen, että ihmiset työskentelevät maallisessa elämässä kuin hullut saadakseen selville, onko jumala tuominnut heidät kadotukseen vai pelastukseen (Weber 2002, 68, 70, 90, 97).

Kapitalismi vaati toteutuakseen kapitalismin hengen sekä työntekijältä että työnantajalta (Granov et al 1994, 282). Weberin (2002) mukaan protestanttinen oppi siitä, että ihminen ei voinut saada mitään tietoa sielunsa kohtalosta, johti suunnattomaan hätään (66, 89-92). Protestantit kehittivät erilaisia sielunhoidollisia menetelmiä tätä varten. Tehokkain niistä oli työ. Protestanttisuudessa ”usko piti todentaa objektiivisin keinoin, jotta pelastus voitiin varmistaa” [suomennos on omani] (Weber 2002, 68). Frommin mukaan Calvin myös vihasi köyhiä, eikä pitänyt heitä missään arvossa (Fromm 2002, 83). Fromm kirjoittaa protestanttisen uskonnon lähettiläiden autoritaarisista persoonallisuuksista (mts. 55 – 88), jotka myös Weber(2002, 99) mainitsee teoksessaan puhuessaan kristinuskon muotojen autoritaarisista eroista. (Ks. lisäksi Weber(2002) Ascetism and the Spirit of Capitalism.)

Predestinaatio-opin lisäksi eräs oleellinen tekijä, joka osaltaan mahdollisti ja edesauttoi protestanttisen etiikan ja 1500-1600-luvun kapitalismin sosiaaliluonteen syntymistä, oli Calvinin ja Lutherin sadististen oppien ratifioiminen ja levittäminen. Calvin julisti kaikkien tunteiden olevan vain illuusiota (Weber 2002, 90), ja Lutherin mielestä kärsimys oli kaikkein ylin hyve; ”suffering excells all accomplishment” (Weber 2002, 200). Edward Westermarck (1984, 111) mainitsee, että Lutherin 99:stä teesistä ensimmäinen on ”kristityn elämän tulee olla jatkuvaa katumusta”. Ihmisen joutuessa tällaiseen ristipaineeseen, jossa hän taistelee sielustaan ja jossa kaikki tunteet ovat illuusiota ja kärsimys on hyve, johtaa työnteko ja siitä aiheutuva kärsimys ekstaattisiin hurmostiloihin, koska tällöin yksilö kuvittelee pelastavansa sielunsa.

3. Eri aikakausien kapitalismi

Seuraavaksi tarkastelen sitä, miten Frommin mukaan kapitalismi vaikuttaa sosiaaliluonteen muodostumiseen ja mitä epäproduktiivisia asennoitumistapoja siitä seuraa. Fromm tarkastelee kapitalismiakin ideaalityyppinä. Talousjärjestelmä ennen reformaatiota ei ollut Frommin (2002) mielestä yhtä paha kuin reformaation aikainen. Ennen reformaatiota ihminen pystyi itse vaikuttamaan omaan pelastukseensa toimimalla aktiivisesti, kuten maksamalla rahaa (mts 53). Reformaation jälkeen ihminen syöstiin epätoivoon, sillä mikään mitä hän teki, ei vaikuttanut siihen pelastuuko hänen sielunsa vai ei (mts 54).

Autoritaarinen kristillisyys oli uuden keskiluokan, köyhien kaupunkilaisten ja talonpoikien uskonto(Fromm 2002). Tuo uusi uskonnollinen ilmaisumuoto vetosi uuteen keskiluokkaan, sillä se tarjosi uudenlaista vapautta ja riippumattomuuden tunnetta. Samalla se tarjosi voimattomuuden ja ahdistuksen tunteille purkautumistien. Ahdistusta ja voimattomuutta, jota oli tunnettu feodaaliajan ruhtinaita kohtaan, siirrettiin nyt jonnekin näkymättömään. Tuo ahdistus itsessään ei kadonnut minnekään, koska protestanttisuus ja katolilaisuus olivat kiistäneet, että ihmisellä olisi mitään mahdollisuutta saavuttaa pelastus omin ponnistuksin. Siihen tarvittiin jumalan armoa tai kirkon opetusta. Protestanttisuus on ollut erityisen tuhoisaa sille uskomukselle, että ihminen voisi vaikuttaa omaan kohtaloonsa (mts 54-55).

Fromm(2002; 1964) kuvailee aikaisempien historian vaiheiden kapitalismia. 1600- ja 1700-luvun kapitalismissa pidettiin yletöntä voitontavoittelua epäsopivana ja sairaana. Kaikki taloudellinen toiminta, joka vahingoitti yhteiskuntaa tai sen tasapainoa, oli pahasta. Fromm(1964, 267) lainaa Spinozan tekstistä katkelman, jossa Spinoza luokittelee voimakkaat affektit kuten rahanahneuden ja kunnianhimon mielenvikaisuuden muodoiksi.

1800-luvun kapitalismia kuvaa parhaiten sana riisto(Fromm 2003, 83)Tuolloin katsottiin, että työläisten riistäminen on luonnollista ja sen pitäisi siksi olla oikeutettua. 1800-luvulla kapitalismin rajoitteita kaadettiin urakalla. Ihmisten elämää alkoi ohjata Smithin oppien pohjalla oleva ajatus siitä, että ajaessaan vain omaa etuaan yksilö tuleekin ajaneeksi yhteisön etua. Kaikkien itsekkyys olisi muuttuva maksimaaliseksi hyväksi. Kaikki ihmiset ovat kapitalismin mekaniikan vaikutuksen alaisena, vaikka uskoisivatkin toista. Kapitalismi kasvoi 1800-luvulla suureksi koneistoksi, joka ohjasi yksilöä. Fromm väittää, että tiede ja tekniikkakin toimivat nimettömänä koneistona, jota yksilö ei hallitse. Ihmiset eivät valitse tutkimuskohteitaan, vaan ne valikoituvat itsestään. Kun ihmiset kehittivät atomiteorian, pian kehitettiin teoreettista fysiikkaa harppauksilla eteenpäin. Aluksi tuli atomipommi ja pian seurasi vetypommi. Frommin mukaan meitä ”työntää” ja ”pakottaa” järjestelmä, joka toimii vailla tarkoitusta eikä pyri mihinkään. Kapitalismissa ihmisellä ei myöskään ole aitoa valinnanvapautta sen suhteen, kasvattaako hän yritystään vai ei. On pakko laajentua, jotta säilyy kilpailukykyisenä( mts 83-85 ).

1800-luvulla markkinat kehittyivät itsenäiseksi jakomekanismiksi, joka johti siihen, ettei resursseja tarvinnut enää jakaa perinteisesti väkivallan ja pakottamisen keinoin(Fromm 2003, 85). Pakottaminen muuttui sellaiseksi, että se ei suoranaisesti näyttänyt pakottamiselta. Työläisen oli kuitenkin pakko hyväksyä markkinoiden tarjoama palkka ja työolosuhteet saadakseen rahaa ruokaan. 1800-luvun kapitalismissa ryhdyttiin kilpailemaan työpaikoista. Persoonallisuutta myytiin, itseä muokattiin markkinoiden mukaiseksi. Alkoi kilpajuoksu, jossa piti voittaa kanssaeläjät(Fromm 2003, 86-87 ).

Fromm sanoo kuitenkin, että kapitalismi on kaikista huonoista järjestelmistä vähiten huono(2003, 91-92), sillä se mahdollistaa yksilölle kohtuullisen suuren poliittisen toiminnanvapauden. Feodaaliaikaan verrattuna ihmisillä ei ole enää omaa määrättyä paikkaansa yhteiskunnassa, johon olisi sidottuna suvun perinteiden tai yhteiskunnan luokkajaon takia(Fromm 2002).

Kapitalismin ongelmat aiheutuvat pitkälti siitä, että toiminnan päämääränä on rahallinen tuotto. Ongelmat olisivat pienemmät, mikäli päämääränä olisi esim. hyöty tai psyykkinen hyvinvointi. Fromm(2003) kritisoi myös sitä, että omistajat ja yrityksen johto erkanevat toisistaan. Ihmiset alkavat yhä enenevissä määrin käsitellä toisiaan abstraktioina ja voitontavoittelun välineinä tai esteinä. Kun työn määrä tai raskaus ei ole missään suhteessa saatuun palkkaan, on tuloksena totaalinen vieraantuminen muista ihmisistä. Frommin mukaan yhteiskunnallinen arvostus mitataan rahan määrällä. Lääkärit saavat moninkertaista palkkaa opettajiin verrattuna(heitä arvostetaan enemmän), vaikka ilman opettajia lääkäreitä kouluttautuisi taatusti paljon vähemmän. Opettajien työ ei tuota välitöntä voittoa, joten sitä ei sosiaalisesti (rahallisesti) arvosteta yhtä paljon(mts 87-88). Tämä on vieraantumista, ihmiset eivät edes ymmärrä sitä, että käydessään lääkärillä tai asianajajalla, että lääkärikin on käynyt peruskoulun, hän on vain joku kone jolta ostetaan palveluita.

Työnantaja ostaa hyödykettä, eli työntekijältä työvoimaa. Ostajalla oli 1800-luvun riistokapitalistisessa ajattelussa mahdollista hyödyntää työvoimaa kuin se olisi ollut hänen henkilökohtaista omaisuuttaan. Riistosta oli tullut anonyymia ja näkymätöntä. Kukaan ei ollut vastuussa eikä syyllinen mihinkään. Asioiden luonto oli tämä. Menneisyyden kuollut tuotantokoneisto käyttää nykypäivän eläviä ihmisiä lisätäkseen pääomaa. (Fromm 2002, 90 - 100)

3.1. 1900-luvun kapitalismi

1900-luvulla riisto ei enää ole yhtä suoraa kuin 1800-luvulla ja se on vaihtunut ”vallitsevaan ihmisen hyväksikäyttämisen periaatteeseen”. 1900-luvun kapitalismissa ratkaisevaa on se, että ihminen on muodostunut jo pitkälti abstraktioksi. Hän on yhä suuremmissä määrin työnantajalle työvoimaa, vaikkakaan häntä eivät uhkaa fyysiset sanktiot työnantajan taholta. Olennaista Frommille on se, että ihminen ei itse päätä työstään tai sen laadusta. Ihmisen pitäisi olla päämäärä sinänsä ja tämä ei toteudu, silloin kun ihminen joutuu tekemään markkinoiden hyväksi työtä ja hänestä tulee persoonattoman talouskoneiston rahallisten pyrkimysten välikappale.

Modernin kapitalismin syntymisessä on ollut olennaista tekninen kehitys. Höyrykone korvautui polttomoottorilla, sähkön kulutus on kasvanut ja ydinvoima on kehitetty pitkälle (Fromm 2003, 101). Yksi muutoksista on pääoman kasaantuminen yhä harvempien käsiin. Vuonna 1998 1% maailman rikkaimmista omisti saman verran kuin 57% köyhimmistä (Callinicos 2003, 22). Samalla kun pääoma on keskittynyt, on pienten liikeyritysten määrä ja merkitys vähentynyt (Fromm 2003, 102 – 104). Eräs varsin olennainen muutos on myös siinä, että kuluttamisesta sinänsä on tullut päämäärä omistamisen ja omaisuudesta nauttimisen tilalle.

1900-luvulla kapitalismia kuvaa kasvava asioiden ja ihmisten abstrahointi(Fromm 2003, 108). Tällä Fromm tarkoittaa sitä, että ihminen käsittelee konkreettisia asioita yhä vähemmän. Yhä harvempi työ on fyysistä. Ihmiset valmistavat asioita koneilla, eivätkä koskaan käsittele kuin yhtä osaa kokonaisesta tuotteesta. Liukuhihnatyöläinen ei koskaan näe valmista tuotetta, jonka hän olisi itse rakentanut. Liikemiehet eivät enää keskustele työntekijöidensä kanssa. He käsittelevät miljoonia dollareita, miljoonia asiakkaita ja tuhansia osakkaita. Ihmisistä on tullut abstraktioita. He ovat toisilleen vain tilastoja tai numeroita paperilla, eivätkä ymmärrä koko sitä koneistoa, jonka muttereita he ovat. Yhä harvempi ihminen tekee työtä itselleen tai itsensä vuoksi. Lähes kaikki myyvät työvoimaansa jollekin. Konkretia on kadonnut jonnekin työprosessin pirstaloitumisen myötä(mts 109-114).

Esineistä ja ihmisistä puhutaan niiden rahallisesti mitattavalla arvolla (Fromm 2003). 20 000 €:n auto, tai 25 €:n hieronta. Asioiden konkreettisesta hyötyarvosta on tullut toissijainen. Oleellisempaa on, paljonko joutuu maksamaan. Esineiden esteettisyys, eettisyys ja laatu ovat vähemmän merkityksellisiä kuin niihin sijoitettu raha. Tämä abstrahointi ulottuu nyt myös sellaisille alueille, jonne se ei alun perin kuulunut. Tulvaonnettomuuksia ja luonnon katastrofeja mitataan rahassa; jopa henkivakuutus määrittelee ihmisen loukkaantumiselle rahallisen arvon. Uutisotsikotkin syyllistyvät abstrahointiin. Fromm antaa esimerkiksi otsikon ”Kenkätehtailija kuollut”. Ihminen noteerataan siten, että määritellään hänen suhteensa tuotantojärjestelmässä. Häntä ei noteerata isänä tai ihmisenä, joka toivoi maailmanrauhaa. Fromm myös paheksuu sitä, että jopa akateemisia opintoja ja titteleitä mitataan rahassa. Hänen mielestään tiedolle ja sivistykselle ei ole määriteltävissä rahallista arvoa. (Mts 114 – 117.)

Kasvava abstrahointi aiheuttaa vieraantumisen(Fromm 2003, 117). Vieraantuminen on sitä, että ihminen menettää kosketuksen toisiin, itseensä sekä luontoon. Hän ei koe olevansa osa jotain rakentavaa. ”Ihmiseltä puuttuu luova suhde itseen ja ulkoiseen maailmaan(Fromm 2003, 121)”. Vieraantuminen ilmenee itsemurhien suhteellisen osuuden kasvuna, alkoholismina, huumausaineongelmina sekä yleisinä väkivallantekoina. Fromm(2003) esittelee WHO:n alkoholismi-, perheväkivalta- ym. tilastoja, joissa Suomi ja Yhdysvallat ovat kärkisijoilla melkein jokaisessa tilastossa, vaikka samaan aikaan molemmat maat ovat eräitä pisimmälle kehittyneitä valtioita materiaalisessa mielessä(mts. 6-11). Ihminen kokee itsensä esineeksi, jonka arvo voi laskea. Ihmisarvo voi kokea pörssiromahduksen, elämä voi mennä ”pieleen” tai epäonnistua, aivan kuten liikeyritys, josta on seurauksena konkurssi, eli itsemurha. (Mts. 145.)

Fromm (1964; 2003) kuvailee 1900-luvun brändimarkkinoita monessa mielessä samalla tavalla kuin Naomi Clein (2001), mutta en aio kuvailla näitä kapitalismin erityispiirteitä enempää, yhtä tekijää lukuun ottamatta. Tätä tekijää Fromm (2003, 148) nimittää anonyymiksi auktoriteetiksi tai konformisuudeksi. Anonyymi auktoriteetti on avoimen auktoriteetin vastakohta. Avoimia auktoriteetteja olivat kaikki näkyvät valtaa omaavat instituutiot, kuten monarkit, johtajat, jumalat, lait jne. Anonyymi auktoriteetti on sellaista, että kukaan ei vaadi yksilöitä suoraan toimimaan millään tietyllä tavalla. Anonyymi auktoriteetti tarkoittaa nyky-yhteiskunnassa voittoperiaatetta, taloudellisia välttämättömyyksiä, markkinoita, tervettä järkeä ja yleistä mielipidettä(mts, 148).

Anonyymi auktoriteetti käyttää mekanisminaan konformistisuutta(Fromm 2003, 148-149). Ihminen ei kelpaa markkinoilla, jos hän on ”erilainen” tai ”silmätikku”. Koulumaailmassa ”outoja” lapsia helposti kiusataan ja erilaisuudesta tehdään vika, joka pitää korjata. Sopeutumisesta ja joustavuudesta tehdään hyve. Hyvä työntekijä on valmis joustamaan vapaa-ajastaan firman hyväksi. Eritoten vaarallista on Frommin (2003, 152) mielestä se, että mitään asioita ei oteta vakavasti. Kaikki asiat ovat leikkiä ja kaikki mielipiteet ovat oikeutettuja perusteluista riippumatta. Tämä on ovela kristillisten demokratioiden kikka suojata huonosti perusteltuja mielipiteitä. Toisten mielipiteiden epäileminen tai kritisoiminen koetaan ”säädyttömänä”, ilkeänä tai ”epäreiluna”.

Anonyymi auktoriteetti tekee seurallisuudesta ja sosiaalisuudesta hyveen(Fromm 2003, 150-153 ). Täten patologisesta ongelmasta, yksilöllisyyden puutteesta, tehdäänkin hyve. Pinnalliset puheet ja kulutushysteria ovat ilmentymiä tästä. Sulkeutuminen sosiaalisen yhteisön ulkopuolelle tai oman yksityisyyden suojaaminen on asia, josta syyllistetään. Yksilö on hairahtanut, kun hän ei tee elämästään yleistä saippuaoopperaa. Kaikki ristiriitaiset ideat ja niiden välittäminen eteenpäin ovat asioita, joiden tarpeellisuutta ei tunnusteta. Frommin mukaan tällaiset ihmiset eivät ole aidosti tyytyväisiä elämäänsä. (Mts. 154-159.)

4. Epäproduktiivisia sosiaaliluonteita eri aikakausina

Sosiaaliluonne on siis osa jokaisen ihmisen luonnetta. Luonne ja temperamentti yhdessä muodostavat ihmisen persoonallisuuden. Erilainen sosioekonominen tilanne eri aikoina on saanut ihmiset käyttäytymään eri tavoin eli vaikuttanut heidän persoonallisuuteensa. Ihmiset eivät olisi onnistuneet rakentamaan nykyisen kaltaisia yhteiskuntia ilman yhteistä koordinointitaitoa tai ymmärrystä. Weber puhuu kapitalismin hengestä, Fromm puhuu sosiaaliluonteesta ja Freud superegosta. Kaikki käsitteet tarkoittavat hieman eri asioita, mutta niissä on kuitenkin sen verran päällekkäisyyttä, että niiden mainitseminen samassa lauseessa voi auttaa jäsentämään sitä, mistä on kyse.

Superego on yhteiskunnan moraalikoodisto yksilössä ja kehittyy vuorovaikutuksen myötä. Sosiaaliluonne on tavallaan superegon alitajuinen tai yhteiskunnallisesti tiedostamaton osa. Kapitalismin henki (protestanttisuuden sadistinen työetiikka) on vaikutin, joka on antanut pontta kapitalistisen sosiaaliluonteen muodostumiselle.

Frommin epäproduktiiviset asennoitumistavat ovat siis ideaalityyppejä, joita ei ole sellaisenaan olemassa. Jokaisessa kapitalismin vaiheessa on erilainen sosiaaliluonne ollut vallitseva, mutta se on aina sekoittunut myös muihin luonnetyyppeihin. Mainittava on myös se, että Fromm korostaa kaupallisen sosiaaliluonteen olevan täysin uusi ja meidän aikanamme kehittynyt luonteenpiirre.

4.1. Vastaanottava luonne

1500- ja 1600-luvulla oli vallalla vastaanottava asennoitumistapa. Feodaaliajalla, ennen reformaatiota, riisto kohdistui eri ihmisryhmiin kutakuinkin tasaisesti ja siinä oli tietynlaisia rajoituksia. 1500-luvulla suhteellisen pysyvät taloudelliset rakenteet romahtivat kokonaan, ja protestantismi petasi tietä kapitalistiselle, vastaanottavalle asennoitumistavalle. Ihmisen tuli ottaa vastaan työtä. (Fromm 2002, 95.) Teoksessaan Fear of Freedom Fromm(2002) käyttää vielä termiä masokistinen autoritaarisyys, mutta se on kutakuinkin sama kuin vastaanottava asennoitumistapa, mitä Fromm käyttää myöhemmin. Fromm kuvailee vastaanottavaa asennoitumistapaa seuraavasti:

”Vastaanottavasti asennoitunut ihminen käsittää kaiken hyvän olevan peräisin hänen itsensä ulkopuolelta ja otaksuu, että ainoa tapa saada mitä haluaa – olipa sitten kysymys jostain aineellisesta tai kiintymyksestä, rakkaudesta, tiedosta tahi nautinnosta – on ottaa vastaan muilta. Tällaiselle ihmiselle rakkaus merkitsee lähinnä rakkauden kohteena olemista, ei rakastamista.” (Fromm, 1964, 75)

Vastaanottava asennoituminen johtaa herkästi auktoriteettiuskoon ja alistumiseen. Tällainen ihminen ei etsi itse tietoa eikä luota omaan arviointikykyynsä. Usein tämän tyypin ihminen etsii itselleen ”maagista auttajaa”, joka on joko jumala tai muu voimakas auktoriteetti. Reformaation aikana ihmisille luotiin tällainen sosiaaliluonne, riippuvuus ja halu alistua jumalan tahtoon. Produktiivisesti asennoitunut vastaanottava luonne on hyvä kuuntelija, ideoita vastaanottava, auttava, ystävällinen ja elämään positiivisesti suhtautuva. Vastaanottava luonne nauttii ruuasta ja oraalisista nautinnoista. (Fromm 1964, 75-77.)

Seuraava katkelma kuvaa hyvin tätä masokistista alistussuhdetta, johon talonpojat ja käsityöläiset mielellään alistuivat. ”Feodaaliajalla lääninherralla oli jumalan suoma oikeus vaatia alaisilta palveluksiaan. Samalla perinnäistapa velvoitti häntä suojelemaan alaisiaan ja antamaan heille ainakin vähimmän tarvitun ravinnon.” (Fromm 2002, 90.)

4.2. Riistävä luonne

Jos feodaaliajan talonpojat omasivat vastaanottavan sosiaaliluonteen, niin feodaaliajan hallitsijat omasivat riistävää sosiaaliluonnetta. Fromm(2003b) kertoo että Myös riistävä luonne kuvittelee kaiken hyvän tulevan ulkoapäin. Tällä tavalla asennoitunut henkilö ei halua itse rakentaa itselleen mitään. Riistävä tyyppi ei odota saavansa mitään ilmaiseksi. Hän pyrkii ottamaan tarvitsemansa erilaisin keinoin. He tuntevat vetoa enemmän jo omistettuihin asioihin kuin vapaana oleviin. Fromm antaa esimerkiksi, että riistävä luonne on useammin kiinnostunut parisuhteessa elävistä ihmisistä kuin yksin elävistä. Älyllisessä toiminnassa riistävät asennoitujat kopioivat toisten ideoita, mutta verhoilevat ne uudestaan. Tämä on usein erittäin älykkäiden ihmisten asennoitumistapa. Fromm kirjoittaa näin: ”He rakastavat niitä, jotka tavalla tai toisella ovat lupaavia riiston kohteita ja kyllästyvät niihin, jotka he jo ovat pusertaneet kuiviin”(mts. 47). Riistävät luonteet, mikäli ovat onnistuneet työstämään persoonallisuutensa produktiiviseksi, ovat usein aktiivisia, aloitekykyisiä, impulsiivisia, itseluottavaisia ja valloittavia (mts. 47 – 48, 85 ).

Tätä asennoitumistapaa Fromm(2002)on kuvaillut sadistiseksi autoritäärisyydeksi, ja se on hyvin tyypillistä aristokratialle. Kyseinen sosiaaliluonne esiintyi usein sekoittuneena joihinkin muihin tyyppeihin historian eri vaiheissa. Fromm väittää erityisesti, että Thomas Hobbesin teos Leviathan olisi esimerkki tällaisesta sadistisesta autoritäärisyydestä ( mts 124 – 127 ). Leviathan (1986, [1651]) on länsimaisen filosofian/valtio-opin historiassa eräs merkittävimpiä teoksia. Teoksen keskeinen sisältö ja tavoite on oikeuttaa valtion sortovalta suhteessa sen alamaisiin. Riistävä asennoituminen sijoittuisi siis historiassa lähinnä aristokraattien luonteeksi 1600-1700-luvuilla ja liittyy vahvasti kolonialismiin. Uskonnolliset ihmiset, jotka omaavat tämän sosiaaliluonteen, saattavat perustella riistämistään sillä, että jumala on luonut taivaan ja maan ihmisen käyttöön tai sillä, että he kuuluvat osaksi valittua kansaa. ( ks. Robert Bellah ja kansalaisuskon käsite liittyen tieteelliseen instrumentalismiin. Hyvä tiivistys löytyy mm. Hyry et al 1999, 412 – 413 ). Kolonialismin aikoihin puhuttiin myös ”valkoisen miehen taakasta”.

4.3. Kokoava luonne (hoarding orientation)

Yksi Frommin (2003b; 2003) luettelemista epäproduktiivisista luonteista on kokoava luonne. Freud käytti vastaavasta asennoitumistavasta tai luonteenpiirteestä nimitystä anaalinen luonne(Fromm 2003, 89). Tälle luonteelle on ominaista mielikuvituksettomuus, saituus, epäluuloisuus, kylmäkiskoisuus, arkuus, itsepäisyys, taipumus päähänpinttymiin ja omistavuuteen(Fromm 2003b 47 - 49). Frommin mielestä tämän asennoitumistavan myönteiset piirteet olivat hallitsevassa asemassa 1700- ja 1800-luvuilla. Mikäli henkilö on produktiivisesti asennoitunut, hänen kokoavan luonteenpiirteensä positiivisia puolia ovat mm. käytännöllisyys, taloudellisuus, harkitsevuus, pidättyvyys, varovaisuus, sitkeys, järjestelmällisyys ja uskollisuus.( Fromm 2003, 89 – 90.) Tämä kokoava asennoitumistapa on leimallista 1800-luvun porvarilliselle elämäntavalle, tosin sekoittuneena riistävän asennoitumisen kanssa. ( Fromm 1964, 353.)

Fromm (1964) kuvailee kokoavaa asennetta epäluuloiseksi uusia asioita kohtaan. Kokoava henkilö pyrkii omistamaan kaiken. Hän haluaa omistaa rakkautensa kohteen, tiedon, omat ajatuksensa ja muistonsa. Kokoava tyyppi on nostalgisuuteen taipuva ja pitää menneisyydestä. Hän on hyvä muistamaan asioita ja ammentaa elämäänsä voimaa historiasta. Kokoavat henkilöt rakastavat myös järjestystä ja pyrkivät pitämään kaiken pedanttisuuteen asti organisoituna. Tällainen henkilö ahdistuu epäsiisteydestä ja epäjärjestyksestä. Koko ulkomaailma pitää saada järjestykseen, mikä onnistuu omistamalla. Uskonnollisuuteen taipuvat kokoavat pitävät herkästi oman maailmankuvansa ulkopuolisia asioita ”likaisina” tai ”epätäydellisinä”. Fromm jatkaa, että kokoava henkilö ikään kuin kasaa ympärilleen linnoitusta, jonne voi paeta ulkomaailmaa. Tällaiset ihmiset kokevat elämänvoimiensa olevan rajoitettuja kykyjä. ”Järjestys ja turvallisuus ovat heille korkeimmat arvot.”( Mts. 79 – 82.)

4.4. Kaupallinen luonne

Kaupallinen asennoituminen on meidän aikakautemme sosiaaliluonne. Kaupallista asennoitumistapaa ymmärtääkseen pitää Frommin mukaan ensin ymmärtää taloudellista järjestelmää, joka vallitsee meidän aikanamme. Toivon, että olen saanut hahmoteltua sitä yllä tarpeeksi hyvin, niin kuin Fromm itse sen näkee, jotta voisin tässä kohtaa paneutua vain kaupallisen asennoitumistavan luonnehdintaan. Frommin koko sosiaaliluonneteoria tuntuu olevan pitkälti rakennettu sen takia, että hän saisi kritisoida vallitsevaa yhteiskuntajärjestystä. Fromm (2003, 2003b) antaa paljon tilaa juuri kaupallisen asennoitumistavan luonnehdinnoille ja selityksille. Yhteenvetona näistä voidaan lyhyesti todeta, että nykyajan kapitalismille on olennaista abstraktisuus, vaihtoarvon korostaminen käyttöarvon kustannuksella, vieraannuttavuus ja nimetön auktoriteetti.

Kaupallinen asennoituminen on kehittynyt persoonallisuusmarkkinoiden muodostumisen yhteydessä. Eri ammattiryhmät, kuten lääkärit, juristit ja taloustieteilijät myyvät persoonallisuuttaan kuin se olisi tavara (Fromm 1964, 83 – 84 ). Tämä saattaa korostua esimerkiksi silloin, kun kansa päättää eduskunnallisesta edustuksestaan. Hyvin herkästi tapahtuu niin, että julkisuuden henkilöt pääsevät eduskuntaan, mahdollisesti pätevämpien valtiotieteilijöiden jäädessä toiseksi.

Menestys markkinoilla riippuu pätevyyden ohella myös siitä, miten ihminen myy itseään(Fromm 1964, 85). Se, miten itseään pitää myydä, riippuu kysynnästä (ks. yllä 1900-luvun kapitalismi). Pitää sopia johonkin tiettyyn muottiin ja siihen pitää myös haluta sopia; on oltava muodissa. Kaupalliselle asennoitumisella on erityisen tavallista kokea itsensä hyödykkeeksi, jolla on arvo. Malli siitä, millainen pitää olla, otetaan ulkoapäin. Omaa itseä ei luoda, vaan sopeudutaan vaatimuksiin. Omaa arvokkuutta luodaan ottamalla mallia muotilehdistä, mainoksista ja elokuvista (mts. 86 – 87 ). Esimerkkinä voisi pitää nykypäivänä plastiikkakirurgian kysynnän kasvua. Ihmiset alistuvat muuttamaan itseään persoonallisuusmarkkinoiden haluamaan muotoon.

Kaupallisen luonteen itsetunto riippuu seikoista, jotka eivät ole hänen vallassaan(Fromm 1964, 87). Jos hän ”menestyy, hän on arvokas; ellei, hän on arvoton”. Tämä on seikka, jota Fromm pitää erityisen haitallisena meidän aikakautemme persoonallisuudelle. Kun ihminen kokee itsensä arvostetuksi ensisijaisesti kilpailumarkkinoilla, hän tarvitsee jatkuvaa rohkaisua ja kehuja vertaisiltaan. Tämän asennoitumistavan henkilöille on hyvin tavallista, että he ovat myös vieraantuneet osaamisistaan ja kyvyistään. He eivät tiedä tarkkaan, missä he ovat hyviä tai ”mitä heistä tulee isona”. Kaikki muut määräävät, mikä heidän tekemisistään tekee arvokasta. ”Olen sellainen kuin haluatte!” (mts. 88. )

Ihminen ei Frommin(1964) mukaan voi elää ilman identiteettiä. Siksi ihminen hysteerisesti hakee muiden arvonantoa ja määrittelyjä sille, mitä hän on. Hänestä tulee riippuvainen seurasta. Tämä heijastuu myös siihen, miten kaupallisesti asennoitunut henkilö kokee toiset ihmiset. Myös hän arvioi toisia hyödykkeinä ja hyödykkeet eroavat vain arvonsa perusteella. Yhdenmukaistuminen ja anonyymi auktoriteetti tekevät omalaatuisuudesta outouden. Tasa-arvoisuus tarkoittaa vaihtoarvoa. Sen sijaan että kaikki olisivat tasa-arvoisesti erilaisia, on nykynormi olla tasa-arvoisesti samanlainsia. Kaupallisen asennoitumistavan ihmiset omaavat paljon pinnallisia ihmissuhteita eivätkä he koe olevansa oman toimintansa keskuksena. Pinnallisuus pakottaa ihmiset etsimään yksilöllistä rakkautta. Mutta koska ”kaikissa kulttuureissa” rakkaus on vain ”inhimillinen yhteisyyden tunteen erityisen voimakas ilmentymä”, ei kaupallisesti asennoitunut ihminen tule pelastumaan piinavalta yksinäisyyden tunteeltaan. Asennoitumistapa vaikuttaa jopa tunteisiimme ja ajatteluumme. Ajattelusta tulee vain väline, jolla voi mitata hyötysuhteita. Fromm sohaisee koulujärjestelmää ja sanoo, että koulujärjestelmä kehittää kyllä sopeutuvaa suoriutumista, muttei perusteellista analysointikykyä ja itsenäistä ajattelua. Älykkyystestejäkin hän nimittäisi mieluummin ”henkisen sopeutumisen kokeiksi”. Psykologiasta, psykoanalyysista ja psykiatriastakin on tullut vain välineitä hallita ihmisiä. Akateemista tietoakin hankitaan, jotta kohennettaisiin omaa vaihtoarvoa markkinoilla. ”Kaupallinen asennoituminen kehittää niitä asennoitumisia, jotka ovat helpoiten myytävissä”. Kaikki tiedostamattomat ja vähemmän halutut ominaisuudet jäävät varjoon. Kaupallisen asennoitumisen omaavat ihmiset pyrkivät pakenemaan yksilöllisyyttään. (Mts. 88 – 95.)

5. Produktiivinen luonne ja humanistisen etiikan mukainen ihminen

Kun ihminen on produktiivinen, hänen muiden luonteenpiirteidensä painotukset siirtyvät positiivisiksi. Sen lisäksi produktiivisille luonteille on muitakin yhteisiä piirteitä. Produktiivinen ihminen on maltillinen, määrää itse suuntautumisensa ja tekee työtä, joka on hänen henkilökohtaisten kykyjensä mukaista ja josta hän itse nauttii. Produktiivinen ihminen pyrkii jatkuvasti kohti kasvua. Meidän aikanamme produktiivinen ihminen on kaupallisesti asennoitunut henkilö, joka on määrätietoinen, kykenevä muuttamaan käsityksiään, nuorekas, avarakatseinen, seurallinen, kokeileva, epädogmaattinen, tehokas, utelias, älykäs, sopeutuva ja antelias .

1900-luvun filosofiaa, kirjallisuutta ja uskonnollisuutta leimaa vahvasti ihanneihmisen ja ihannevaltioiden puuttuvat. Utopiat ovat kadonneet. (Fromm 1964, 98 – 101.) Esimerkiksi 1800-luvulla Nietzsche hahmotteli yli-ihmisen, ja 1600-luvulla Spinoza hahmotteli mallia, jossa ihminen vapautuu passivoivista affekteistaan ja kohoaa luontonsa kontrolloijaksi. Fromm tarjoaa itse Goethen Faustia 1700- ja 1800-luvuille tyypillisenä ihanneihmisenä. (Mts. 111.)

Sellaista yhteiskuntaa ei ole ollut, eikä vielä edes syntynyt, jossa produktiivinen asennoituminen olisi vallitseva. Produktiivinen ihminen on humanistinen ihanne, joka on tasapainossa sekä biologiansa että yhteiskunnallisen puolensa kanssa. Tällainen ihminen haluaa luoda uutta. Hän ei ole vieraantunut toisista ihmisistä tai omista kyvyistään.

Monesti ns. aitoja taiteilijoita pidetään produktiivisen ihmisen ilmentymänä(Fromm 1964, 121). Myös tutkijan tai lääkärin työ voi olla produktiivista, mikäli se tapahtuu omaehtoisesti omien mielenkiintojen pohjalta eikä määräydy pelkästään yhteiskunnalliselta pohjalta. Toimiakseen produktiivisesti ihmisen on kyettävät olemaan yksin. Hänen on siedettävä yksinoloa ja noudatettava Delfoen oraakkelin lausetta: ”tunne itsesi”. Kun ihminen tuntee itsensä, kykenee yksinoloon ja tulee toimeen oman persoonallisuutensa kanssa, hän tulee toimeen myös toisten ihmisten kanssa. (Mts. 121, 126.)

Produktiivinen ihminen myös ajattelee produktiivisesti (Fromm 1964, 120). Produktiivinen ajattelija on kiinnostunut ajattelunsa kohteesta. Ajattelun kohde koetaan elävänä, ei kuolleena, koska se asetetaan yhteyteen oman kokemusmaailman kanssa. Motiivina produktiiviseen ajatteluun toimii kiinnostus. Ajattelun kohde saa ajattelijan reagoimaan ja pyrkimään kohti objektiivista ymmärrystä. Objektiivinen ymmärrys merkitsee kunnioitusta ja tämä tarkoittaa, että tarkkailun kohdetta pyritään kuvailemaan ilman vääristelyjä. (Mts. 121 – 124. )

Yhteiskunta, joka mahdollistaisi produktiivisen ihmisen kehittymisen, olisi nk. kommunitaarinen sosialismi. Kommunitaarista sosialismia Fromm(2003, 276) kuvailee seuraavasti: ”järjestelmä, jossa jokainen työläinen osallistuisi järjestelmän toimintaan aktiivisesti ja vastuullisesti, jossa työ olisi miellyttävää ja mielekästä ja jossa pääoma ei panisi työvoimaa työhön vaan päinvastoin”. Todellinen vapaus olisi sellaista, jossa ihmistä kohdeltaisiin itseisarvoisena olentona, ”ei ongelmana, eikä jumalana”. (Mts. 277). Sivuhuomautuksena mainittakoon, että kommunitaarinen sosialismi on lähempänä syndikalistista anarkismia kuin sosialismia.

6. Markkinafundamentalismi?

Fromm ei ole ainoa tutkija, joka on huomannut kaupallisen sosiaaliluonteen olemassaolon. Filantrooppi ja menestynyt sijoittaja George Soros (1999) kertoo kirjassa Kansainvälisen kapitalismin kriisi siitä, miten markkinatalousajattelu on levinnyt sellaisille elämänalueille, jonne se ei kuulu.

”Markkinoiden ulkopuolisella alueella tarkoitan yleistä etua, yhteiskunnallisia arvoja, jotka eivät löydä ilmaisua markkinoilla. Jotkut asettavat kyseenalaiseksi koko yleisen edun olemassaolon. Nämä ihmiset väittävät, että yhteiskunta koostuu yksilöistä, joiden etu ilmenee parhaiten heidän toimiessaan markkinoilla” (Soros 1999, 25)

Soros on huolissaan jopa siitä, että nämä samaiset ihmiset sanovat, että sosiaaliturvan voisi jättää yksityisten ihmisten hyväntekeväisyyden varaan (mts 23 – 30). Soros kutsuu tätä ilmiötä markkinafundamentalismiksi. Markkinafundamentalismi on avoimen yhteiskunnan vääristynyt muoto ja on sille vaaraksi antamalla markkinoille kohtuuttoman paljon vaikutusvaltaa.

Soros kertoo siitä, miten markkinafundamentalismi on tunkeutunut henkilökohtaisiin suhteisiin, politiikkaan, laki- ja lääketieteeseen. ”Lisäksi pysyvät suhteet on korvattu yksittäisillä liiketoimilla”. Soros (1999) puhuu myös arvoista ja siitä, miten arvoja ei voi objektiivisesti mitata rahalla. Markkinafundamentalismi ”heikentää yhteiskunnallisia arvoja ja hellittää moraalisia rajoituksia”. Soroksen mielestä yhteisölliset arvot ovat tärkeämpiä ja ”markkinatalous on kaikkea muuta kuin yhteisö”.

Markkinafundamentalismin käsite löytyy myös Nobel-palkitulta kansantaloustieteilijältä Joseph E. Stigliziltä(2004). Stigliz (2004) kertoo siitä, miten kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n neuvoja on pitänyt noudattaa ilman että niitä on saanut edes kyseenalaistaa (mts. 18). Frommin teorioiden valossa väittäisin, että oman aikamme kaupalliseen asennoitumiseen on sekoittunut myös jonkin verran vastaanottavaa epäproduktiivisuutta. Halu alistua korkeamman auktoriteetin (näkymättömän käden) alaisuuteen on edelleen olemassa oleva piirre ihmisissä.

Lähteet:

• Callinicos Alex 2003. An Anti-Capitalist Manifesto. Polity Press In Association by Blckwell press: Cambridge.
• Freud, Sigmund (2002) Civilization and it’s discontents London Penguin Books (Alkup 1930)
• Fromm, Erich (1964). Ihmisen osa. Rauma: WSOY (Alkup. Man for himself 1947)
• Fromm, Erich (2002). Fear of Freedom. London: Routledge (Alkup. 1941)
• Fromm, Erich (2003). Sane Society. 2., Uudistettu laitos London: Routledge (Alkup. 1956)
• Fromm, Erich (2003b).Man for himself London: Routledge (Alkup. 1947)
• Fromm, Erich (1994). The Art of Being. London: Constable
• Hobbes, Thomas (1985). Leviathan. London : Penguin Books (Alkup. 1651)
• Klein, Naomi (2001). No Logo Viborg, Tanska: WSOY
• Stiglitz Joseph E. (2004). Globalisaation sivutuotteet. Jyväskylä: Like-kustannus.
• Soros, George (1999). Modernin kapitalimin kriisi. Helsinki: Tammi.
• Weber, Max (2002). The Protestant Ethic and the Spirit of Capitalism. London: Routledge (Alkup. 1905)
• Westermarck, Edvard (1984, 1. Suomennettu painos). Kristinusko ja moraaali Keuruu: Otava (Alkup. 1939)
• Gronow, Noro, Töttö 1994. Sosiologian Klassikot. Tampere: Tammerpaino Oy.
• Hyry, Pentikäinen 1999. Uskonnot maailmassa Porvoo: WSOY