Kiitoksia seuraavasta kommentista!

Laitan sen heti tähän alkuun, jotta homma tulee selväksi. Korjaukset ovat massiivisen tärkeitä yksityiskohtia, mutta eivät muuta pointtia jota yritän tehdä.

Aki kirjoitti siis:

Kohdassa 1, johdanto on virhe.

Pps. Kreikkalainen kirjallisuus on ylivertaista seemiläiseen tai muuhun verrattuna juuri siksi, että kreikkalaiset olivat tarkempia erottamaan faktat fiktioista kuin muut. Taito jota voi suositella kaikille……

Johdannossa kirjoitan vain painokoneen keksimisestä, en spesifioi sitä kirjapainoksi. Lisäksi, mikään kirjoittamani ei ole ristiriidassa Akin kommentin kanssa, kuten tarkka lukija huomaa. Käytin termiä ”lienevät”, ilmaistakseni epävarmuuteni. Kulttuurirelativistina en ota kantaa kreikkalaisen kirjallisuuden ylivertaisuuteen, enkä heidän kykyynsä eroitella faktoja fiktiosta. Mutta faktan ja fiktion erottelu on tärkeä taito, se on totta.

Ilmeisesti tarkoitat sitä, että muinaista arabiaa kutstutaan ”muuriksi”?

Suuri kiitos tarkentavasta kommentista!

Sisällysluettelo

• 1. Johdanto
• 2. Globalisaation synnystä
• 3. Globalisaation muotoja
• 4. Yksiulotteiset globalisaatioteoriat ja maailmanriskiyhteiskunta
• 5. Mitä on kansallisvaltio?
• 6. Kolme kovaa G:tä
• 7. Ympäristöliikkeestä ja -ongelmista
• 8. Kritiikin pohja?
• 9. Muita ratkaisuehdotuksia
• 10. Yhteenvetoa, kommentteja ja spekulaatiota
• Lähteet

1. Johdanto

Kirjainjärjestelmä, joka osuu näkökenttääni kulkee vasemmalta oikealle ja sitä nimitetään latinalaiseksi merkistöksi. Heprean kielessä kirjoitus kulkee oikealta vasemmalle. Kirjainmerkistön järjestystä nimitetään aakkosjärjestykseksi. Heprean kolme ensimmäistä aakkosta ovat aleph, beth ja gimmel. Kreikan kielessä kolme ensimmäistä ovat alfa beta ja gamma. Latinalaisessa kirjainjärjestelmässä ne ovat A, B ja C. Heprean kirjoitusasu ja kirjainmerkit ovat näistä kolmesta vanhimmat. Seuraavaksi tulevat kreikan kielen kirjoitusasu ja lopuksi latinalainen.. Kirjoitussuunta ja latinalainen merkistö periytyvät antiikin Rooman ajoilta. Kronologisesti pääteltynä kirjainten nimet lienevät seemiläisiltä [tarkennus: 25.01.2008 itse asiassa ne ovat foinikialaista alkuperää]. Se että kirjoituksemme Suomessa kulkee vasemmalta oikealle liittyy lähinnä historiallisiin tekijöihin muualla Euroopassa. Aivan yhtä hyvin kirjaimisto voisi olla seemiläinen ja kulkea oikealta vasemmalle, kuten arabiassa.

Kirjaimisto on vain yksi esimerkki tästä ilmiöstä jota kohta jäsennän tarkemmin. Ajatus symbolisten merkkien piirtämisestä ohuelle taipuisalle alustalle ja alustojen säilöminen käärömuotoon, savitaulujen tai leimasimien sijaan on peräisin puolestaan muinaisilta egyptiläisiltä. Latinalaisten kirjainten ilmestyminen ruudulleni tekstatussa anonyymissa(eli ei-käsinkirjoitetussa) muodossa tiettyjen marginaalien sisään suorina viivoina kehkeytyy 1500-luvun Italiasta, missä keksittiin painokone uudestaan tuhansia vuosia sen jälkeen kun kiinalaiset sen keksivät. Kirjoitan Suomen kielen kielioppisääntöjen suuntaista tekstiä, joka on teennäinen kieli jonka kielioppi kehitettiin alun perin preussilaisten akateemisten termien varassa. Suomea opetetaan kuin sitä opetettaisiin ulkomaalaiselle.

Näppäimistö(ns. Qwerty-näppäimistö), jota käytän tekstini kirjoittamiseen on kehitetty useiden vaiheiden kautta 1800-luvulla ympäri Eurooppaa saaden lopullisen muotonsa Englannissa. Näppäimistö on kiinni tietokoneessa jonka osat ovat peräisin 1900-luvun lopun Thaimaasta ja Meksikosta. Muoviosat jotka kannattelevat tietokoneeni runkoa ovat todennäköisesti jalostettu ja muotoiltu Lähi-Idän öljyä raaka-aineena käyttäen. Samalta alueelta mistä ihmiskunnan vanhimmat nuolenpääkirjoitukset ovat löytyneet. Näppäimistön symboli 0 (nolla) on saapunut latinalaiseen kirjainmerkistöön arabialaisten numeroiden välityksellä Intiasta.

2. Globalisaation synnystä

Globalisaatio ei siis ole uusi ilmiö. Se on ilmeisesti ollut olemassa hitaassa muodossaan ennen antiikin filosofien pohdiskeluja, sillä Platonin pohdiskelut Tiimaeos-dialogissa sielun vaelluksesta ovat oletettavasti saapuneet Kreikkaan intialaisten sadhujen välityksellä(Maailman uskonnot). Herodotoksen etnografis-tyyppiset kirjoitukset helleenisen ajan Egyptistä pitävät sisällään useita spekulaatioita siitä, mistä päin maailmaa minkäkin kansan jumalat ovat alun perin tulleet. Mitkä tavat ovat vaeltaneet X:ltä Y:lle jne. Jokinen & Saaristo (2004, 214) pitävät globalisaation varhaisimpana muotona antiikin Roomaa, joka ulottui Pohjois-Afrikasta Skotlantiin. Eteläisestä Englannista ja Walesista on edelleen mahdollista löytää Roomalaisten rakentamia kylpylöitä. Toisena esimerkkinä he mainitsevat Katolisen kirkon, jonka valta oli voimakasta vielä ennen kansallisvaltioiden syntyä(Jokinen & Saaristo 2004, 214). Beck (1999) puolestaan listaa useita eri ajankohtia joista eri tutkijat ovat katsoneet globalisaation alkaneen milloin mistäkin ajankohdasta (mts 61).

3. Globalisaation muotoja

Ulrich Beck (1999) erottelee globalisaation muotoja useita erilaisia. Perinteisimmin globalisaatio nähdään talouden globalisaationa ja arkikielessä termillä globalisaatio tunnutaan ymmärtävän juuri taloudellinen puoli ilmiöstä. Kuitenkin myös sosiaaliset, kulttuuriset, teknologiset ja ekologiset seikat ovat globaaleja. Lauantaiaamuisin televisiosta tuleva Hamtaro-piirretty on oiva esimerkki kulttuurisesta globalisaatiosta. Japanissa piirretty sarja, jossa seikkailevat teekuppi-silmäiset syyrialaiset jyrsijät, joilla on kovin amerikkalaiset nimet, joista Dexter ja Howdy ovat ilmeisimmät. Mikä irvokkainta ne kimittävät Suomea.

Ennen nk. televisiota (a.k.a. Crapy box) oli muita keinoja viestittää ympäröivän maailman tapahtumista. 1400-luvulla alkanut löytöretkeily (eurooppalaisten näkökulmasta) mahdollisti valtamerikelpoisten laivojen avulla matkustelun mantereiden välillä. Kun Uusi maailma oli löydetty ja 1800-luvulla rautatieverkosto rakennettu saatiin lennätinlinjatkin jo pian käyttöön. Morsetuksella pystyttiin pitkienkin matkojen päästä olemattomalla viiveellä lähettämään sähkösanomia. Jokinen & Saaristo (2004, 223) kertovat radion kehittämisestä ja sen käytöstä sotapropagandavälineenä maiden rajojen ylitse. Crapy box kimittävine hamstereineen ja Tianan Menin veribileineen eivät ole mikään uusi asia. Sanomalehdet 1900-luvun alussa sisälsivät sekä sarjakuvia että raportointeja katastrofeista. Internet, jonka avulla pystyn seuraamaan Japanilaista bukkake-pornoa ja lukemaan Al-Jazeeran uutiset reaaliajassa ei tuo mitään muuta uutta kuin nopeuden ja välittömyyden. Se, mitä internet ja matkapuhelimet mahdollistavat on sosiaalisen elämän kokonaan uudella tavalla järjestyminen ilman etäisyyksien kokemista. Voin käydä tekstipohjaisesti reaaliaikaista keskustelua kenen kanssa tahansa, joka vain sattuu olemaan samalla kanavalla. On toki makuasia onko tämäkään mitään uutta kun vertaa radioamatöörien harrastuksiin, joissa vastaavanlainen kommunikaatio oli tehokkaiden antennien avulla mahdollista jo ainakin 1980-luvulla.

Globalisaatio koetaan Jokisen & Saariston(2004, esim. 270) tekstissä implisiittisesti enemmän uhkaavaksi kuin rakentavaksi tekijäksi. Perinteinen kansallisvaltion säiliömalli ja kansallisvaltion suvereniteetti on hajoamassa. Perinteinen pohjoismainen hyvinvointivaltio on ”kaltevalla pinnalla(Jokinen et al 2004, 210)”. Hyvä esimerkki kansallisvaltioiden suvereniteetin katoamisesta ja kyseenalaisuudesta on NATOn hyökkäys Balkanille 1999 tai Yhdysvaltojen Afganistan-operaatio 2002 ja molemmat Persianlahden sodat 1991 ja 2003 (Chomsky 2004).

4. Yksiulotteiset globalisaatioteoriat ja maailmanriskiyhteiskunta

Sekä Jokinen et al(2004), että Beck mainitsevat Wellersteinin ja maailmanjärjestelmä teoriat (world system theories tai political economy). Beckin(1999, 88-89) mukaan yksiulotteiset globalisaatioteoriat, jotka pohjautuvat johonkin tiettyyn johtoajatuksen logiikkaan, kuten Wellersteinin tapauksessa talouteen, ovat auttamatta virheellisiä. Muita ovat Roussenaun ja Gilpinin hahmotelmat teknologiavetoisesta globalisaatiosta.

Wellersteinin teoriassa (Ref Beck 1999, 78-80; Jokinen et al 2004, 215-216) maailma jakautuu kolmeen kenttään; keskukseen, semiperiferiaan ja periferiaan. Nämä kolme kenttää toimivat kansallisvaltioiden muodossa ja niitä ohjaa voiton maksimoinnin periaate. Keskusta koostuu vauraista alueista semiperiferian alueet ovat menossa joko periferiaan tai keskustaan ja periferian alueet ovat niitä joita keskusta riistää. Tällainen maailmanjärjestelmä Wellersteinin mukaan uhkaa nopeasti romahtaa.

Wellersteinin(& Heldin yms) kaltaiset yksioikoiset globalisaatioteoriat, sen lisäksi että ne ovat keskenään ristiriidassa, ne eivät ota huomioon ihmisten tahatonta toimintaa. Ne tuntuvat kaikki lähtevän liikkeelle siitä, että kaikki mitä ihminen tekee on intentionaalista. Maailmanriskiyhteiskunnan esimerkkeinä Beck(1999, 89-90) luettelee rikkauden (esim. teknologinen edistys) luomia ympäristötuhoja kuten otsonikadon, genetiikan ja lääketieteen ennalta aavistamattomat seuraukset, sekä köyhyyden luomia tuhoja (esim. trooppisten sademetsien katoaminen ). Ekologiset katastrofit voivat Beckin mukaan aiheuttaa sotia, ilmastonmuutoksen myötä on ennustettu että kuivat alueet saattavat kuihtua entisestään ja vesi saattaa muodostua sodankäynnin syyksi.

Maailmanriskiyhteiskunnan tekijät kietoutuvat monimutkaiseksi vyyhdiksi ja eri tekijöiden rinnakkaisilmiöiden väliset kausaalisuhteet tulisi selvittää. Sillä edellä mainitut maailmanriskiyhteiskunnan tekijät ”haurastuttavat aikaisempien turvallisuuslaskelmien peruspilareita” (Beck 1999. 91)

5. Mitä on kansallisvaltio?

Beck(1999, 65-67) kertoo kansallisvaltion säiliömallin olevan kyseessä silloin kun kansallisvaltio ja alueellinen yhteiskunta (esim. Suomalainen yhteiskunta) rinnastetaan toisiinsa. Hän(Beck 1999, 65-67) selventää käsitettä kolmella lisämääreellä. Ensimmäinen on tilan tai alueen hallinta väkivalloin, toiseksi säiliömalli jakautuu yhteiskuntaluokkiin ja monet asiat normittuvat valtion legitimoimina kuten kieli, Englannissa kielen käytön perusteella on mahdollista tunnistaa kanssakäyntikumppanin yhteiskunta luokka. Kolmas on myyttinen tai evolutionaarinen käsitys oman kansan historiasta.

6. Kolme kovaa G:tä

oxfordin sanakirjamääritelmä

Beckin(1999) näkemys globalisaatiosta Jokisen & Saariston(2004) näkökulmaan verrattuna on toisenlainen. Jokisen et al(2004, esim. 270) mielestä globalisaatio ”puhkoo reikiä kansallisvaltion säiliömalliin”. Beckin(1999) mielestä kansallisvaltiota ei välttämättä ole tarpeen säilöä sellaisenaan. Tärkeintä olisi puolustaa ihmisiä globalismia¹ vastaan. Kansallisvaltioiden aika on jäänyt jo taakse, kansallisvaltiot olivat kehitysvaihe josta on nyttemmin siirryttävä maailmanvaltioyhteiskunaan. (mts. 221 - 227)

Siirtymisen keinoiksi Beck(1999) ehdottaa mm. kansainvälisiä oikeusistuimia, Euroopan unionin kehittämistä ja Tobinin veroa, mitä myös Attac-niminen kansalaisjärjestö ajaa(ks. Meriläinen (toim.) 2002). Beckin mielestä kansal-lisvaltioiden pitäisi luopua itsekkyydestä ja egoismista. Tällä tavoin sosiaalijärjes- telmät saataisiin edelleen rahoitettua kun valtioiden energia ei mene siihen että ylikansallista shakkia pelaavat yhtiöt kurmottavat myllypeliin jumiutuneita kansallisvaltioita(Beck 1999). Luopumalla kansallisvaltion suvereniteetista ja panostamalla maailmanvaltiolliseen lainsäädäntöön saataisiin kerättyä enemmän verorahoja kuin nyt pitämällä kiinni yksittäisistä kansallisvaltioista(mts. 218 - 228).

Ongelma on ilmeisesti uusliberalistisissa järjestöissä kuten WTO:ssa, IMF:ssä ja muissa jotka ajavat omaa ideologiaansa väittämättä sitä edes poliittiseksi(mts198- 201; Stiglitz 2002). Nämä libertaristiset järjestöt purkavat suojatulleja ja mahdollis-tavat ylikansallisille yrityksille verojen maksamisen sinne missä se on halvinta, johtamisen sieltä missä se on mukavinta ja tuotannon sellaisilla alueilla jotka ovat ay- ja ympäristöliikkeestä vapaita. Stiglitz (2002, esim. 100, 117-121) kertoo miten suo-jatullien poiston seurauksena(ennen asianmukaista sosiaalitukiverkostoa) on ollut nälkäkriisejä ja ympäristötuhoja.

Muita Beckin(1999, 99-107; 134- 139) käsittelemiä näkökulmia globalisaatioon on ns. glokalisaation ja polysentrisyyden näkökulma. Glokalisaatio on yhdistelmä sanoista local ja global. Ihmiset elävät nykyään glokaalisti. Mahdollisesti ovat koko elämänsä kirjoilla yhdessä ja samassa kaupungissa, mutta viettävät puolet vuodesta toisessa maassa ja käyvät lomamat-koilla kolmansissa. Sen lisäksi he ovat yhteydessä informaatioverkostojen ja tiedotus-välineiden avulla tuttaviinsa ympäri maapalloa ja katsovat lauantai aamuisin suomeksi kimittäviä japanilaisia hamstereita crappy boxista.

7. Ympäristöliikkeistä ja -ongelmista

Ulrich Beck, joka näkee globalisaation mahdollisuutena, pitää esimerkillisenä maailmanyhteiskunnallisena toimijana Greenpeacea. (Beck 1999, 129) Ympäristöongelmat ovat globalisaation ongelmista varmaankin visaisimpia, sillä ne eivät ole kovin kiinnostuneita kansallisvaltiollisista rajoista. Parannusehdotuksiksi Beck ehdottaa mm. energiaveroja ja havainnollistaa miten Saksassa myytävät ravut käsitellään puolassa ja pakataan Pohjois-Afrikassa. Tällainen turha edes-takainen hyödykkeiden kuskailu on ilmiö mihin kansallisvaltioiden ei pitäisi puuttua vaan asia pitäisi hoitaa juuri ekologisen rasitteen mukaan lasketuilla maailmanyhteiskunnalli-silla haittaveroilla(mts 210). Jaana Airaksisen mukaan (2003, 19) tällainen markkinatalouden porsaanreikien käyttö aiheutti vuonna 1995 20-25% kasvihuonekaasujen päästöistä.

Lähimmäksi päässyt maailmanyhteiskunnallinen ympäristöliikeen tuottama ilmiö lienee Kioton päästörajoitussopimmus. Mikäli Yhdysvallat, Australia ja muutamat muut vielä sopimuksen ulkopuolella olevat valtiot sen ratifioivat, saattaa se olla ensimmäinen symbolinen maailmanyhteiskunnallinen merkittävä ympäristö-laki. Kioton sopimuksen ratifioiminen saattaa myös saada aikaan maailmanyhteis-kunnallisten lakien joukkoratifioinnin. Kun tällainen ilmiö on kerran toteutettu sen symbolinen merkitys on niin vahva että Tobinin veron kaltaiset sopimukset eivät enää ole niin uusi tai ihmeellinen juttu että niitä kannattaisi periaatteellisesti vastustaa. Tobinin vero olisi saattanut estää Stiglitzinkin (2004, 134-187) mainitseman Aasian talouskriisin 1997.

Ympäristöongelmien ratkaisussa Beck näkee ylikansalliset boikotit, tiedotus-toiminnan ja huomion kiinnittämisen toimivina tapana puuttua asioihin. Esimerkkinä Beck kertoo Greenpeacen masinoimasta Shell-boikotista jonka seurauksena öljynporauslauttaa ei upotettu mereen. (mts 129-134) Ympäristöasiat ovat politisoi-tuneet tahattomasti(mts 92) ja niistä on tullut maailman(riski)yhteiskunnan valuutta, jota kukaan ei halua(mts 88).

8. Kritiikin pohja?

Kyetäkseen ehdottamaan teoksensa loppupuolella poliittisia parannusehdotuksia globalismin välttämiseksi ja globalisaation hyödyntämiseksi Beck(1999) joutuu oikeuttamaan argumenttinsa. Hieman yllättäen Beck kaivaa naftaliinista Nietzschen ja esittelee tämän perspektivisminä tunnettua teoriaa. Teoriaa hetken pyöriteltyään Beck päätyy eräänlaiseen lievään itsekriittiseen kulttuurirelativismiin.(mts 141-154) Etnosentrismistä on luovuttava, samoin kuin lopullisesta fundamentalistisesta varmuudesta. Länsimaiset ihmisoikeuskäsitykset on julistettu universaaleiksi, eikä niiden etnosentrismiä tunnuta havaitsevan(mts. 163 - 167). Valistusajan perintönä olevat ihmisoikeudelliset arvot koskevat valkoisia rikkaita länsimaisia miehiä. Beckin ehdotus jatkoa ajatellen on, että myönnetään asioiden epävarmuus ja varaudutaan kulttuurien välisessä vuorovaikutuksessa etsimään uusia tapoja rakentaa maailmanyhteiskunnalliset ihmisoikeudet. (mts. 185-196) Länsimaisten on kyettävä myöntämään olevansa väärässä.

Beckin(1999) hyökkäys perinteisiä politiikantekotapoja kohtaan(mts.209-214) ja ankara kritiikki, mitä hän esittää kansallisvaltioista kiinnipitäviä instituutioita kohtaan tuntuu lähentelevän kovasti Vihreän Liiton puolueohjelmaa. Ei liene sattumaa, että kirja on Helsingin Vihreiden kaupunkipolitiikkaa tekevän Tapani Hietaniemen kääntämä. Jokisen & Saariston (2004, 220-221) teosta lukemalla tarjoutuu tälle mahdollinen selityskin. Heidän mukaansa ympäristöliike on ollut 1960-luvulta lähtien ylikansallinen toimija, joka on suuntautunut globaaliin liikehdintään jo syntymästään lähtien. Ehkä ei ole ihme että Vihreiden edustaja ja sivilisaatiohistorioitsija on aiheesta kiinnostunut:

Kuitenkin vihreät ovat keskeisiä intellektuaalis-poliittisia globalisaatiovoittajia. Ekologiset kysymykset on pakko ajatella ja niihin täytyy vastata globaaleina kysymyksinä” (Beck 1999, 211)

9. Muita ratkaisuehdotuksia

Kritiikin nietzscheläiseltä pohjalta Beck lähtee ehdottamaan inklusiivista suvereenisuutta, jonka seurauksena sodasta tulee ”yleellisyyttä, jota vain toisistaan suhteellisen eristyneet kansallisvaltiot voivat harjoittaa”. Valtioiden väliseen inklusiiviseen suvereenisuuteen päästään oikeuspasifismin ja valtioiden kontrollin federalistisen periaatteeseen avulla, ts. liittovaltiomallilla. Tämä puolestaan onnistuu valtioiden välisen informaation ja liikkuvuuden lisäämisellä.

Koska työ on korvautumassa immateriaalisilla hyödykkeillä, kuten informaatiolla, Beck ehdottaa että osa työntekijän palkasta maksetaan yrityksen osaomistuksena. Työn tiedolla korvautumisen takia on pakollista tulevaisuudessa investoida yhä enemmän koulutukseen ja tutkimukseen. Toisin kuin Suomen valtio on nyt tekemässä. Koulutusta pitäisi pidentää ja sen piiriin pitäisi sitoa sosiaalisten kykyjen harjoittaminen, kuten verkostoitumisen oppiminen. Tämä vähentää tarvetta sietää epävarmuutta¹ . (Beck 1999, 218-235)

Beck on sitä mieltä että pitäisi olla rohkeutta ymmärtää asioita väärin ja että perinteiset ”opetusyhteiskunnat” ovat myös aikansa eläneet. Yliopistojen tutkintovaatimuksien pitänee kansainvälistyö (kuten nyt on käynytkin). Tämän myötä opiskelijoille tulisi välttämättömäksi ymmärtää globaaleja kausaaliverkostoja. (Beck 1999, mm. 230)

Kapitalismin historialliset juuret pitää tunnustaa ja kapitalististen organisaatioiden yhteiskuntavelvollisuus tulisi tehdä välttämättömäksi. Kapitalismi, suuryrityksineen on velkaa vakaalle yhteiskunnalle jossa se on päässyt syntymään. Konkreettisesti tämä onnistuisi esim. ympäristömerkitsemällä tuotteita. Lisäksi Beck(1999, 234) ehdottaa kansalaispalkkaa, jota on ehdottanut Suomessa mm. vihreiden Osmo Soininvaara (1990; 1994; 1998). Kansalaispalkan avulla ihmiset kykenisivät tekemään paljon sellaista vapaaehtoistyötä joka on yleishyödyllistä, kuten osallistumaan ympäristönsuojeluun tai vanhusten huoltoon ja omaishoitoon. Kansalaispalkan erottaisi työttömyyskorvauksesta toimiminen julkisissa organisaatioissa. Mikäli olisi liian pitkään tekemättä mitään ajautuisi työttömäksi. Beckillä on myös tukuittain muita parannusehdotuksia jotka on pakko jättää käsittelemättä tässä tilanpuutteen vuoksi. Kaikkien ehdotusten yhteinen tekijä on Euroopan brasilialaistumisen (~globalismin) välttäminen.(Beck 1999, yyy)

10. Yhteenvetoa, kommentteja ja spekulaatiota

Beckin kirja vaikutta enemmän huolestuneelta poliittiselta julistukselta kuin perinteiseltä tieteelliseltä kirjoitukselta. Vihreänä lankana hänellä kulkee tekstin läpi ekologisista asioista huolehtiminen, sekä kehotus kansainvälistymiseen ja globaalin kapitalismin haltuunottoon. On fuksille jokseenkin häkellyttävää, että sosiologia voi olla näin lähellä kansalaisaktivismia ja että tieteellisen(?) kurssikirjan puitteissa voidaan hyökätä perinteisiä instituutioita ja yksioikoista taloustiedettä vastaan. Beck kuitenkin varoo maalailemasta toivottomia uhkakuvia joita ei kyettäisi ratkaisemaan. Hän latoo tiskiin tapahtumia toistensa perään ja ottaa jatkuvasti konkreettisia esimerkkejä elävästä elämästä, sekä tarjoaa parannusehdotuksia joiden väylänä on politiikka.

Kaikin puolin olen iloinen siitä että valitsin Beckin kirjan muiden vaihtoehtojen joukosta lähempään tarkasteluun, sen luettuani ymmärrän paremmin 2000-luvun alussa käytyjä poliittisia(en tosin sosiologisia) keskusteluita, termejä ja argumentaatiorakenteita. Retrospektiivisesti vaikuttaisi siltä että Beckin teos on vaikuttanut ainakin Suomen vihreiden puolueohjelmaan ja poliittisiin linjauksiin, ellei informaatioyhteiskunnan kansalaisaktivismiin laajemminkin. Saattaa myös olla, että Beckin sosiologian pohjalla on sympatia Saksan vihreiden puolueohjelmaan, joka sitten on Hietaniemen välityksellä tullut osaksi Suomen vihreiden ohjelmia. Toisaalta, jos vihreät ovat osa ympäristöliikettä ja jo juuriltaan kansainvälisiä, saattaa Beckin yritys olla vain vihreiden arvojen tukeminen tieteellisellä argumentoinnilla. Ehkä Beck olisi ollut vakuuttavampi jos aatteen palo ei olisi niin kova. Mutta toisaalta, ovatko sodat, veden katoaminen, ympäristökatastrofit ja köyhyys sellaisia asioita joihin tiedemiehen pitäisi suhtautua ”objektiivisella viileydellä”? Kuitenkin jo se mitä päätetään tutkia on kannanotto sinällään, jos päättää tutkia globalisaatiota, ovatko huolestuneet puheenvuorot maailmantilasta mitenkään erilainen kannanotto kuin tutkimukset siitä, miten hermosolut ja piirilevyt saadaan yhdistettyä toisiinsa?

Kaikenkaikkiaan, yhteydet vihreisiin ovat liian läpinäkyviä, jotta niitä voisi sivuuttaa. Suomiessaan libertarismia hän asettuu sitä vastaan, samoin kaikkia niitä poliittisia puolueita vastaan, jotka edustavat libertarismia, kuten Suomessa Kokoomus, Liberaalit ja ehkä jossain määrin Keskusta. Beckin edustama tapa tehdä sosiologiaa on hengeltään samankaltaista kuin Frankfurtin koulukunnan tai freudomarxilaisten. Hänen näkökulmansa on vain tuoreempi, päivitetympi ja ajankohtaisempi. Mikäli kirjan lukee ajan kanssa ja ajatuksella tarjoaa se hyvä eväät seurata globalisaatiokeskustelua myös 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolessa välissä.

Lähteet:

• Airaksinen, Jaana 2003 Maailmankauppaa kaikille Helsinki: Like
• Beck, Ulrich 1999 Mitä globalisaatio on? Tampere: Vastapaino
• Chomsky 2004 Maailman valta vai maailman loppu Helsinki: Otava
• Jokinen & Saaristo 2004 Sosiologia. Tampere: Vastapaino
• Marshall Gordon 1998 Oxford Dictionary of Sociology
• Meriläinen Rosa (toim.) 2002 Mikä on Attac Helsinki: WSOY
• Stiglitz Joseph 2004 Globalisaation sivutuotteet. Helsinki: Like
• Soininvaara, Osmo 1990 Vihreä markkinatalous. Helsinki: Hanki ja Jää
• Soininvaara, Osmo 1994 Hyvinvointivaltion eloonjäämisoppi. http://www.vihrealiitto.fi/hv-valtio/
• Soininvaara, Osmo 1998 Täystyöllisyyteen ilman työttömyyttä. Helsinki: Art House

• 1 Tällä Beck tarkoittaa lähes samaa kuin Joesph Stiglitz(2002) puhuessaan Globalisaation sivutuotteista tai George Soros(1999) markkinafundamentalismista. Eli uusliberalistista kapeakatseista uskonnon korvaavaa(Nelson 2002) metafyysistä oppia siitä, että markkinat ovat ylin auktoriteetti jonka alle kaikki pitäisi alistaa.
• 2 Sivuhuomautuksena mainittakoon, että vihreät lanseerasivat viime keväänä prekariaatin käsitteen.