Vapaus, tuo Ranskan vallankumouksen ja demokratian ideaalin ehdoton kulmakivi, on tällä hetkellä Suomen politiikassa lamassa. Toisin kuin taloudellisesta lamasta, vapauslamasta Suomen eturyhmiin sitoutunut politiikka, ei halua lähteä noususuhdanteeseen. Talouskasvu kelpaa, vapauskasvu ei.

Vapauskasvua Suomessa parhaiten vastustavat tällä hetkellä tahot, joiden intressissä on perustuloon liittyvien asioiden sumeilematon vääristely. Vähäisin vapauskasvun vastustaja ei suinkaan ole AY-liike. SAK kommentoi hallitusohjelmatavoitteissaan (s.32) perustuloa ja päätyy hylkäämään sen omituisilla perusteluilla. Syyperustainen sosiaaliturva olisi kaikille maksettavaa universaalia perustuloa parempi, koska tukea maksettaisiin muka eri elämäntilanteiden tarpeiden mukaan. SAK:n mukahuolena on, että apua tarvitsevia ei löydettäisi, kun sosiaaliturvaa ei tarvitsisi erikseen hakea. Lisäksi SAK asettaa perustulon vastakkaiseksi ilmiöksi koulutuksen ja kuntoutuksen kanssa.

Perustulo ei muuta yhteiskunnallisen tulonjaon lopputulosta merkittävästi, mutta se asettaa kaikki ihmiset piirun verran SAK:n kontrollin ja ulottumattomiin ja tästä on todellisuudessa kysymys - vapaudesta. SAK haluaa että ihmisillä on niukkuudesta ja kroonisesta köyhyydestä nousevia tarpeita, sillä sen valta-asema riippuu tästä. Perustulo loisi täysin varman turvaverkon jokaiselle ihmiselle ja takaisi tukevan ponnistusalustan yhteiskunnalliseen toimintaan, kun ei olisi riippuvainen instituutioiden pyhästä armosta. Tätä AY-liike ei halua, sillä aito kansanvalta (demokratia) vähentäisi SAK:n valtaa. Köyhyys luo tarpeen sosiaaliturvalle. Mikäli köyhyys on mahdollista poistaa, ilman merkittävää budjettikasvua, silloin se ”voimauttaa” järjestelmästä riippuvaiset uudella tavalla.

Perustulon aktivoiva ja yhteiskunnallisesti voimauttava vaikutus korostuisi etenkin naisten kohdalla. Perustulon ratifioituessa myös sukupuoliroolien työmarkkina-asemaan liittyvä valta jakautuisi uudestaan. Naiset eivät enää olisi taloudellisesti yhtä riippuvaisia avioliittoinstituutiosta. Perinteisesti on ajateltu että mies tuo leivän perheen pöytään ja miesvaltaisilla aloilla on parempi palkkaus, lisäksi perinteisessä ydinperhemallissa mm. verovähennykset ovat olleet suurempia miehillä. Tämä muuttuisi kokonaan, kun perustulo ei tekisi naisista enää riippuvaisia perheen pään tuloista. Miehen rooli perheen elättäjänä kärsisi liian suuren kolauksen, jotta miesvaltainen SAK voisi hyväksyä vapauskasvua. SAK:ssa tiedetään myös erittäin hyvin, että tarveharkinnanvaraiset lisät eivät poistuisi mihinkään. Argumentti tarveharkintaisiin vetoamisesta on jokseenkin käsittämätön muutenkin, perustulohan nimenomaan joustaa elämänmuutoksien myötä(esim. harjaantuminen/koulutus/opiskelu, ansiotyö, yrittäjyys, lapset). Kukaan ei myöskään lakkauttaisi koulutusjärjestelmääkään, paitsi Keskusta ja SDP, jotka ovat tehokkaasti heikentäneet autonomisten, eli vapautta tarvitsevien, yliopistolaitosten asemaa kuluneella hallituskaudella.

Perustulossa ei siis lopultakaan ole kyse siitä, että köyhät kärsisivät, sillä se ei ole valtiolle nykyistä järjestelmää kalliimpi, lisää rahaa taivaasta ei sada kenellekään. Järjestelmään on jo sidottu se raha, mitä perustulo vaatisi, pieniä muutoksia veroprogression yläpäähän tosin jouduttaisiin säätämään. Se mistä perustulossa on kysymys on, se miten miellämme työn ja sen merkityksen ihmiselle. SAK:n ja SDP:n sitoutuminen konservatiiviseen protestanttiseen työkäsitykseen on ilmeinen syy vastustaa perustuloa. Työn ajatellaan olevan perustarve, joka pitää kunnon kansalaiset poissa pahanteosta. Perustulo muuttaisi työn luonnetta ja lisäisi ihmisten autonomiaa ja vapautta. Ihmiset voisivat itse kilpailuttaa työnantajansa, ilman AY-liikettä, mitä tahansa työtä, millä tahansa ehdoilla, ei olisi pakko ottaa vastaan. Lisäksi, AY-liikkeessä ajatellaan, että työtä on ainoastaan palkkatyö. Tässä ajattelutavassa unohtuu kokonaan se, että kansalaisjärjestöissä, poliittisissa nuorisojärjestöissä, (yli)oppilaskunnissa, harrasteporukoissa ja asukastoimikunnissa tehdään paljon hyödyllistä työtä, jonka tuottavuus tulisi näkyviin vasta niiden kadotessa tai poistuessa kokonaan. Kyse on lopultakin AY-liikkeen itsekkäästä tarpeesta pitää kiinni menneen maailman valtarakenteista ja siitä, haluammeko arvostaa ihmisiä sellaisenaan, vai ainoastaan työsuoritusten takia?

-Michael Laakasuo,
Kirjoittaja on kandidaatin työtä kirjoittava yhteiskuntatieteiden opiskelija, ekoanarkisti ja eduskuntavaaliehdokas. Kirjoittaja toimii Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton taloustyöryhmän puheenjohtajana ja on KuViOn (Kuopioin vihreät nuoret ja opiskelijat) puheenjohtaja. Hän on myös ViNOn, eli Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden hallituksen jäsen.